perjantai 4. toukokuuta 2018

29. Sanomalehtimiehenä

Kysymys: Mistä Linnankoski kirjoitti, kun hän oli toimittaja?

Werner Söderström oli suunnitellut uuden suomenkielisen sanomalehden perustamista Porvooseen. Johannes Linnankoski oli mahdollinen päätoimittajaehdokas. 

Vihtori Peltonen oli kiinnostunut uuden lehden toimittamisesta. Uusimaa-lehti perustettiin 1894 ja ensimmäinen numero ilmestyi  8.12.1894. Peltonen kirjoitti itse pääkirjoitukset: aihepiiri oli laaja mutta keskittyi Suomeen.

Tästä syystä hän saikin Porvoon ruotsalaisilta haukkumanimen "Finnkungen", eli suomalaisten kuningas.  Lempinimi tuli siitä, että Linnankosken tyyli oli aika mahtaileva ja hän kirjoitti niin sanotusti "elämää suuremmista" asioista. Joskus lukijasta varmaan tuntui siltä, että lehden tyyli oli vähän tärkeilevä ja Linnankoski tiesi kaiken paremmin kuin asioista päättävät virkamiehet.

Peltonen käsitteli lehdessä mm. kansanvalistus- ja kasvatusasioita, koululaitoksen kehittämistä, kansakoulun perustamista, uskonnollisia ja terveydellisiä asioita, torppareita, työväenliikettä ja naisten asemaa.

Peltonen myös  moitti suomenkielistä väestöä hitaudesta, tyhmyydestä, laiskuudesta, kateudesta, riitaisuudesta, suvaitsemattomuudesta, tuhlaavaisuudesta, taikauskosta, epäsiisteydestä, ojensi talonpoikia jopa eläinrääkkäyksestä.  


Täällä sitä mentiin pyörällä.


1899 Helmikuun manifesti vuoksi Uusima-lehti lakkautettiin kuukaudeksi. Tämä vain lisäsi lehden suosiota. Helmikuun manifesti tarkoitti sitä, että Venäjän kuninkaan eli tsaarin valta päättyi ja Venäjää alkoi hallitsemaan poliittinen puolue joka ajatteli, että kaikki raha ja rikkaus pitäisi jakaa tasapuolisesti kaikille. Venäjän sosialistinen puolue yritti tehdä Suomesta venäläisemmän ja hetkellisesti kouluissa ja virastoissa piti puhua venäjää, maksaa ruplilla ja kaikki venäläisyyttä arvosteleva, julkinen puhe kiellettiin. Siksi myös suomalaisuutta kannattanut Uusimaa lakkautettiin.

Kun lehti alkoi uudelleen ilmestyä, Peltonen sai runsaasti tukea toiminnalleen, ihmisiä kokoontui
mm. lehden toimituksen eteen osoittamaan suosiotaan ja hän sai runsaasti kannustavia kirjeistä ja
sähkösanomia.

Kysymys: Miksi Johannes Linnankosken Uusimaa-lehti lakkautettiin vuonna 1899?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti