27. Vakkolan koski

Vakkolan koski ja Askolan portti

Kysymys: Miten Askolaan piti ennen matkustaa? Mitä kulkuvälineitä Eino Kalima mainitsee kirjoituksessaan?

Näin kirjoittaa Eino Kalima muistelmissaan Sattumaa ja johdatusta tulostaan kävellen Porvoosta kesänviettoon sukulaisten luo Askolaan 1900-luvun alkuvuosina:

”Eräänä päivänä juhannuksen jälkeen lähdettiin ilman suurempia matkavalmisteluja äitini syntymäseudulle, Askolaan.

Porvooseen asti matkustettiin Borgå-laivalla, koko perhe, paitsi isä, jonka oli pakko toimensa vuoksi pysyä Helsingissä. Se oli ensimmäinen ”merimatkani”. Kun laiva illalla saapui Porvooseen oli laivarannassa meitä vastassa tätini Askolasta lähettämä hevonen rattaineen. Niille sijoitettiin matkatavarat ja äiti Jalo-veljen kera. Me muut, molemmat sisareni ja minä, lähdimme jalan yli kahdenkymmenen kilometrin ”tuntemattomalle taipaleelle”. Se taipale oli selvää maantietä, jossa ei ollut mitään sekoittavia haarautumia. Sitä paitsi olimme saaneet ohjeen tienhaarassa aina noudattaa oikean käden suuntaa.

Jalkamatka oli mielenkiintoinen ja viehättävä. Kiialan pellot avautuivat meille valtavana ennennäkemättömänä maanviljelysmaisemana. Sitten kylät seurasivat toisiaan, poiketen suuresti savolaiskylistä asutustiheytensä, siisteytensä ja kivettömien peltoalueitteinsa puolesta. Muutaman kilometrin asunnottoman taipaleen jälkeen tulimme aukealle, jota Linnankoski myöhemmin nimitti Askolan portiksi: edessä levittäytyi kesäyön hämyssä Porvoonjoen laakso vehreiden peltojen ympäröimine taloineen. Kosken humu kantautui vastaan pehmeänä ja tasaisena yön hilaisuudessa.”

Vakkolan koski, Askolan portti

Muutaman kilometrin asunnottoman taipaleen jälkeen tulimme aukealle, jota Linnankoski myöhemmin nimitti Askolan portiksi: edessä levittäytyi kesäyön hämyssä Porvoonjoen laakso vehreiden peltojen ympäröimine taloineen. Kosken humu kantautui vastaan pehmeänä ja tasaisena yön hiljaisuudessa. Tie vei yhä lähemmäs jokea, nousi sitten mäkeä ylös Vakkolan kylään ja kääntyi äkkiä suorassa kulmassa oikealle laskeutuen alas kosken niskan yli vievälle puusillalle.

Näin kirjoittaa Eino Kalima muistelmissaan Sattumaa ja johdatusta tulostaan kävellen Porvoosta kesänviettoon sukulaisten luo Askolaan 1900-luvun alkuvuosina: