Kysymys: Miksi sepän talon sijainti kiinnostaa askolalaisia yhä edelleen?
Askolan kironkylällä on ennen seissyt sepän talo, joka on aikojen saatossa tuhoutunut. Pari vuotta sitten kyläläiset alkoivat selvittää, missä sepän talo oli sijainnut. Toisten mielestä talo on seissyt lähellä kirkkoa, kirkon pohjoispuolella, samalla paikalla jossa sijaitsi Askolan kirkonkylän ensimmäinen kansakoulu. Talo on purettu, mutta paikalla on kivijalka.
Kyläläisiä kiinnosti selvittää sepän talon sijainti, koska siellä oli tapahtunut 1800-luvulla kaamea murha, josta Johannes Linnankoskikin kirjoitti novellin.
Toinen käsitys on että
sepän talo on sijainnut 1800-luvulla nykyisen sosiaalitoimiston alapuolella,
hautausmaalle päin, toisella puolella kirkkoa. Alamäessä on edelleen
perustuksen jälkiä.
Sekaannuksen syynä
saattaa olla Seppä, joka on suurella alkukirjaimella kirjoitettuna talon nimi
ja pienellä kirjaimella kirjoitettuna ammatti. Kirkonkirjojen ja
oikeudenkäyntipöytäkirjojen mukaan Henrik Arvidsson oli Sepän talon
vuokraviljelijä. Hän on siis hyvinkin saattanut asua kirkon pohjoispuolella. Se
ei sulje pois tosiasiaa että nykyisen sosiaalitoimiston kohdalla olisi ollut
sepän paja.
Museoviraston sivuilta
löytyy seuraava tiet joka sekoittaa entistä enemmän:
” Askolan
kylässä on ollut kolme Porvoon kirkolle kuulunutta prebendatilaa. Vuonna 1555
Kustaa Vaasa peruutti kruunulle mm. Askolan talon (= Askolan kirkontilaan
kuuluneet talot).
Vuonna 1571 Askolan kylässä oli kolme lampuotitilaa ja vuonna
1694 kaksi tilaa (Seppe ja Bori). Vanhin kartta on vuodelta 1694 (Samuel
Broterus), jossa mainitut kaksi taloa sijaitsevat Askolan kirkon eteläpuolella.
Paikalla on nykyään kunnanvirasto ja kirkkoherranvirasto Nalkkilan tien
risteyksen tuntumassa.
Kaikki pihamaat on tasattu, mutta kunnantalon
pysäköintipaikan pohjoispuolella ja kirkkoherranviraston eteläpuolella on
hieman puistoa, jossa saattaisi jotain vanhempaa olla pinnan alla säilynyt.
Kovin todennäköistä tämä ei kuitenkaan ole ja Askolan kylätontti kuuluu
parhaiten suojeluluokkaan 3.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti